Käsialani takana tyhjä tila hautoo maiseman piiloon.
Kun avaan suuni, ei mieleen tule mitään, mutta kynä ottaa ohjakset ja
kieputtaa kielen paperille.
Sitten kuljen kaupungilla ja kahmin kasvoja omikseni.
Se on kehä, jossa hiljaisuus ruokkii vain itseään, ja mitä siitä,
kunhan kieli on kaunis. Annan ihmisille heidät itsensä, sen minkä he haluavat,
peilin ja paperin. Sen lähemmäs ei valo riitä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti