Kiiltomadossa tiivistetään mielestäni hienosti jotain, joka vaikuttaa hallitsevan tämänhetkisessä runoudessa ja johon osittain itsekin haluaisin uskoa:
"Runojen materiaaliksi kelpaa mikä tahansa ja kaikki äänet ovat samanarvoisia. Runo on maailman kuva, eikä ole runon vika, jos maailma on ruma."
Toki väite pätee vain osana monenlaisten, keskenään ristiriitaistenkin väitteiden kirjoa, mutta hyvä niin. Runoa voi tehdä monella tavalla, maailman kuvaaminen voi tarkoittaa suunnilleen mitä vaan, runous muuttuu ainakin minun mielessäni entistä mystisemmäksi, koska se pakenee määritelmiä: kaikki käy. Eikä tässä taida olla koko totuus.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti