Jonakin päivänä vedenvärinen hän istuu.
Tulee ja viittilöi, siivilöi kaiken tämän aikaisuuden,
tahtoo olla jokin punainen pieni siemen
joka revitään maasta yhä uudelleen kuin kasvu olisi keskeneräinen valo.
Ja sitten minä viisikiloinen avuttomana syön mansikkaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti