Tässä viime aikoina on tullut taas erityisen paljon mietittyä omaa runoilijan identiteettiä. Millä tavalla omat kirjalliset pyrkimykseni, se tosiasia, että pidän kirjoittamisesta toisinaan jopa raastavan paljon, vaikuttaa kuvaani itsestäni. Erityisesti sen myötä, että kirjoitan runomuotokuvia, päädyn nykyisin useinkin tilanteeseen, jossa minua katsotaan runoilijana. Minusta tehdään päätelmiä sen perusteella, että kirjoitan juuri runoja. Se miten minut ko. tilanteessa nähdään, jää toki useimmiten minulta tietämättä, mutta silloin tällöin tulee palautettakin. Tässä vastikään sain kuulla olevani ”hauras nuori runoilija”, ja se hämmensi minua suuresti. Hauras? Töks vaan, niin johan menen kappaleiksi? Mielikuvani johtivat heti perinteisen kliseisiin runotyttömielikuviin, joissa sairaalloinen tyttönen istuu lepotuolissa tuijottamassa eteerisesti kaukaisuuteen. Voiko sellaiseen mielikuvaan enää kukaan samastua? En edes lapsena innostunut Uudenkuun Emilioista ja muista vastaavista kaunokirjallisista roolimalleista, ne kun olivat minusta lähinnä luonnottomia hahmoja ja toivottoman pitkäveteistä luettavaa. Sanana runotyttö tuntuu olevan niin perin juurin tietynlaisilla merkityksillä latautunut, niin vanhanaikainen ja sievistelevä, ettei sitä voi käyttää kiusaantumatta. Nimenomaan kiusaannun aina, kun joku puhuu minusta runotyttönä (ja noita ihmisiä kyllä riittää, huokaus sentään). Tuntuu kuin siinä sanassa olisi kätketty negatiivinen sävy, se ikään kuin alentaa, laittaa kohteensa hymistellen ahtaaseen lokeroon, ja sitten haluan pyristellä vaikka väkisin pois moisesta loukosta.
Olisi kuitenkin kiva, jos olisi jonkinlainen myönteinen mielikuvaroolimalli. Jokin idealisoitu runotar, jonka voisi kuvitella elävän minun kirjoitukseni kautta. Jos ongelma on runotyttömielikuvan tunkkaisuudessa, niin olisiko jonkinlainen päivitys tähän maailmaan mahdollinen? Mitä tapahtuu, kun runotyttö kasvaa aikuiseksi? Kun se heittää pitkän sairashistoriansa menemään ja onkin yhtäkkiä ihan normaali ja terve? Runonainen? Miksi sellainen termi kuulostaa lähinnä typerältä? Onko runouden lähtökohta jonkinasteisessa keskenkasvuisuudessa? Ja sen jälkeen edessä avautuu määrittelemätön alue?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti