Kvaakku kävi Tukholmassa

Ensimmäisen kesäillan hämärää

Liekehtii

Kuin metsään menisi

Silmujen raotettu ovi

Odotellessa

Lämpimämpää odotellessa repsotus, raskas viitta, ehkä haarniska. Ikkunaluukut vielä suljettuina. Tuulee usein. Tulee pimeämpääkin, pöydällä on tulppaaneja. Joku kävi täällä. Maali hilseilee. Niin kauan kun multa on mustaa, on vain ehkä.

Valoa on jo melkein liikaa

Muotoja

Joku ei malta luopua joulu(i)staan

Tulkoon joulu.

Valoa

Kvaakkukin oli mukana

Ankan näkökulmasta Pariisi oli kovin iso uimapaikka.

Taide-elämyksiä

Voiko suurkaupunkiin matkustaakaan ilman, että kävisi taidemuseoissa suorastaan ähkyyn asti? Louvren jätin suosiolla väliin, mutta Pompidou center, Orsay, Orangerie ja Marmottan Monet tulivat tutkituiksi. Impressionismia enimmäkseen, eli tein ikään kuin henkisen siirtymän teinivuosieni taidemakuun. Kyllä se sykähdytti edelleen.

Musée d'Orsay sijaitsee vanhalla rautatieasemalla ja se on suorastaan häkellyttävän hieno rakennuksena. Näin upea kellokin siellä on:



Ja Musée de l'Orangerie:iin menimme Monetin valtavien lummemaalauksien vuoksi. Noissa kahdessa huoneessa olisi voinut viipyä loputtomiin tunnelmaa imemässä.





Oikeastaan museoissa kuvaaminen on kyllä tosi ärsyttävää, inhoan kaikkia niitä miljoonia turisteja, jotka räiskivät kameroillaan taideteosten edessä, vaikka se olisi kiellettyäkin, ja räpsivät kuvia toisistaan. Eikä mikään teos näytä kuvassa samalta kuin silmänvaraisesti. Onko sitten kuitenkin tärkeintä voida todistaa, että kyllä, minä olen ihan itse käynyt katsomassa nämäkin työt?

Ja jottei taideanti olisi jäänyt yksipuoliseksi, niin muutama kirkkokin tuli katsastettua. Notre Dame oli kiinnostavin ulkopuolelta.

Pariisin muistoja

Mietiskelyä neuleen läpi

Muutaman päivän vimmaisen neulomisen perusteella voin todistaa sen, minkä Helsingin Sanomat meille jo kertoi: käsityöt rauhoittavat mieltä. Vaikka voisi helposti kuvitella, että kudin käsissä paikallaan istuessa ajatus villiintyisi juoksentelemaan ihan mihin sattuu, niin ainakin minun kohdallani vaikutus on aivan päinvastainen. Ajatukset ikään kuin siivilöityvät neuleen läpi. En tiedä, voiko sitä miksikään varsinaiseksi meditaatioksi kutsua, mutta vaikuttaa siltä kuin ajatusten kulku rauhoittuisi parhaiten juuri silloin, kun itseään ei tietoisesti käske olemaan ajattelematta, mutta tekee jotain konkreettista, keskittymistä vaativaa ja tietyllä tavalla epä-älyllistä. Kun antautuu jonkin luomiselle. (Tekisi mieli vähän elätellä myyttisiä lateralisaatio-oletuksia ja ajatella, miten luova oikea aivopuoliskoni tässä tuo itseään tykö...) Kaikenlaista ehtii kyllä päivän mittaan ajatella, mutta se kaikki tapahtuu jotenkin maagisen verkkaisesti. En tiedä, mistä tuli yhtäkkinen tarve keskittyä lankaan, mutta olen iloinen sen ilmaantumisesta ja myös mahdollisuudesta tarttua siihen; arki näyttää nyt aivan toisenlaiselta.

Ehkä kyse on myös halusta paeta jatkuvaa loogisen ajattelun, järkevyyden ja älyn täyttämää maailmaa. Haluan yhä enemmän sellaista, mitä ei voi analysoida ja järkiperäistää, jotain, joka ei ole tehokasta. Haluan enemmän hitaita liikkeitä. Viime päivinä olen kuunnellut, halunnut kuunnella, hyvin paljon klassista musiikkia, pianokonserttoja, Ravelia, kuin kyse olisi nälästä. Klassinen musiikki on minulle äärimmäisen syvien tunne-elämysten lähde, jotain jota ei tarvitse edes yrittää ymmärtää, jotain joka vain tulee riipivän lähelle, jos on tullakseen. Minun ei tarvitse tietää tai sanoa mitään, riittää kun olen ja koen. Kaikki muu on epäolennaista. Koska klassinen oli minulle se ensimmäinen musiikin laji, johon lapsena pääsin sisään, sen äärelle paluu tuntuu jatkuvasti eräänlaiselta kodilta. Tämä on tuttua, olen turvassa nyt. Kuin olisin latautumassa monella hyvällä tavalla. Ja kenties juuri se on tarve, jota on hyvä kuunnella aika ajoin.

Päivän joustinneule

Kaksi oikein harmaata, kaksi nurin valkeaa.

Kun ajatukset kipeytyvät, katot kasvavat yhteen ja hiha irtoaa.

Katuun kirjoittamista

Osallistuin Tapiirin kanssa Helsingin Taiteiden yöhön viime perjantaina. Kirjoitimme katuun runoja ja oi, se oli ihanaa! Edelleen tosin tuntuu reisilihaksissa - kyykkyasento ei taida olla ergonomisin tapa kirjoittaa!






Näitä runoja siis luetaan alhaalta ylöspäin! Lisää kuvia voit katsoa Tapiirin omasta blogista.

Riika

Terveisiä Riiasta. Kaunis kaupunki, valtavasti rakastamaani jugend-arkkitehtuuria kaikilla eri kuntoluokituksen tasoilla, kukkia myyviä mummoja, neuvostoaikaisen oloisia johdinautoja jumpsuttamassa milloin mitäkin ielaa pitkin. Rappioromantiikkaa siis oikein olan takaa, ihanaa.











Ja kesäaikaan jokaisen kunnon Riian-matkalaisen kuuluu toki käydä myös Jurmalassa viettämässä vähän rantaelämää. Kaikki paikallisetkin käyvät. Me oleskelimme lähinnä "passiivisella virkistysalueella". (Katso alla olevan kuvan kyltit! Kuva suurenee klikkaamalla.) Ironista kyllä juuri siellä olivat myös esim. rantalentiksen pelaajat...



Seuranamme rannalla oli mm. uusi ystävämme Einari-delfiini.