Alussa oli :: Nelikuva

1.

Alussa oli jotakin, joka oli mahdollista jakaa osiin. Hiljainen puutarha ikkunan takana, haarukoiden kalina, lihapulla joka lilluu kastikkeessa. Puussa on oksia, oksien sukupolvet eivät ole litistettävissä pinnoiksi. Puristan kättäsi pöydän äärellä ja ajattelen: tätä on kasvu. Haluaisin tietää miten valo ohittaa puiden avaruuden.

2.

Alussa oli tyyntä, sitten Jumala piirsi ajan ja avaruuden paperille ja maailma alkoi pyöriä käytävää edestakaisin. Valo on niin kuin me näemme sen, galaksit roikkuvat hedelminä oksilla. Koko ajan kuraa kertyy lattialle, roskapussit täyttyvät ja sanomalehtipinot kasvavat. Sillä tavoin maailma laajenee. Vuolemme oksasta haarukan ja hämmennämme liian kuumaa muhennosta.

3.

Alussa oli siemen ja universumi versoo kuin puu. Katsot alas pihaan, tuon koivun periaate tuossa on epävarma ja nämä pölyiset lattialankut tässä, tutisevat, selkääsi sattuu. Jostakin se siemenkin tuli, sen päämääränä oli jakautua. Kun liikut huoneessa, olet neliulotteinen ja kun katsot ikkunasta, yksi sivu sinusta on auki ja huutaa. Me emme tiedä millä nopeudella kipusi käy.

4.

Alussa oli sinun kipusi, seinältä seinälle kimpoileva pallo. Kun seisahtuu silmäsi toljottaa päiväkaudet pieni ihme, mies putoaa kuin sanat tarkoittavat. Vain likaiset housut näkyvät tänne asti. Ehkä mitään kevättä ei ole. Tuolin alle pudonnut perunanpala jne. Hymyillään siinä sitten.