27. lokakuuta 2009
Taide-elämyksiä
Voiko suurkaupunkiin matkustaakaan ilman, että kävisi taidemuseoissa suorastaan ähkyyn asti? Louvren jätin suosiolla väliin, mutta Pompidou center, Orsay, Orangerie ja Marmottan Monet tulivat tutkituiksi. Impressionismia enimmäkseen, eli tein ikään kuin henkisen siirtymän teinivuosieni taidemakuun. Kyllä se sykähdytti edelleen.
Musée d'Orsay sijaitsee vanhalla rautatieasemalla ja se on suorastaan häkellyttävän hieno rakennuksena. Näin upea kellokin siellä on:
Ja Musée de l'Orangerie:iin menimme Monetin valtavien lummemaalauksien vuoksi. Noissa kahdessa huoneessa olisi voinut viipyä loputtomiin tunnelmaa imemässä.
Oikeastaan museoissa kuvaaminen on kyllä tosi ärsyttävää, inhoan kaikkia niitä miljoonia turisteja, jotka räiskivät kameroillaan taideteosten edessä, vaikka se olisi kiellettyäkin, ja räpsivät kuvia toisistaan. Eikä mikään teos näytä kuvassa samalta kuin silmänvaraisesti. Onko sitten kuitenkin tärkeintä voida todistaa, että kyllä, minä olen ihan itse käynyt katsomassa nämäkin työt?
Ja jottei taideanti olisi jäänyt yksipuoliseksi, niin muutama kirkkokin tuli katsastettua. Notre Dame oli kiinnostavin ulkopuolelta.

13. lokakuuta 2009
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)